tiistai 1. heinäkuuta 2008

Minne lomalle?

Viikon päästä alkaisi loma. Kesto tosin vain pari viikkoa, mutta kyllä siinäkin ajassa ehtii jotain saada aikaan.

Kysymys on se, että missä lomani viettäisin. Itse haluaisin kovin lähteä Shanghaihin. Kiinan muodin mekka. Tulevaisuudessa sen on ennustettu päihittävän jopa Tokion, joka on koko aasian mekka. Käykö näin? Sitä on mahdoton sanoa, mutta lähtö tilanne on hyvä. Shanghaista löytää kaikki huippu merkit. Toki piraatti kamaa myös löytyy. Siitähän kiina on osittain tunnettu. Piratismin vastainen sota on kuitenkin alkanut jo sielläkin. Suurimpia ja tunnetuimpia piraatti toreja on suljettu. Piraatti kojut ovat vaihtaneet maisemaa. Eivät ne ole vielä mihinkään kadonneet.

Shanghai olisi kuitenkin oiva paikka ostoksille ja myöskin kulttuurille. Tämä ei kuitenkaan säväytä miesystävääni, joka pitäisi enemmän rantalomista. Shanghaissa olisi kyllä rantaa. Onhan se suuri satama kaupunki. Ranta ei vain ole hiekkarantaa.

Toisina vaihtoehtoina olisi siis Bulgaria ja Kypros. Joista miesystäväni olisi enemmän innostunut. Bulgaria olisi paikkana edullinen. Täynnä piraatti kamaa ja turisteja. Ei säväytä minua.
Kypros taas olisi kalliimpi ja täynnä myös suomalais turisteja.

Mitä siis teen? Mihin kannattaisi mennä? Vinkkejä!

Ei kommentteja: