keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Lomakohde päätetty

Dodiin..

Nyt on saatu sitten päätettyä mihin mennään. Se ei muuten ole yksinään niistä mitä suunnitelimme. Shanghai ei vain kiinnostanut miesystävääni ja eikä Bulgaria/Kypros minua.

Valinta osui ihan sattumalta. Olin jo ihan varma kuten miehenikin, ettemme pääse mihinkään. Hän oli jo valmis suostumaan Shanghaihin. Tosin minä en varmasti olisi jaksanut katsella sitä kun hänen naamansa on kokoajan ihan norsun *piiipillä*. Huokaisin syvään ja totesin poikaystävälleni, että meneehän niitä edullisia lentoja Riikaan.

Riikastahan se miesystäväni kiinnostui hetkessä. Olin ihan yllättynyt. Hän halusi tietää heti lisää. Hoksasin, siinä kertoessani miesystävälleni kohteesta, kuinka se sopii erinomaisesti meille. Minulle paaaljon shoppailua niin edullisesti kuin kalliistikkin. Onhan Riika tunnetusti Baltian Pariisi. Sitä paitsi miesystäväni pääsee kunnon rannalle. Jurmalan rannalle matkaa ei ole Riikan keskustasta kuin alle puoli tuntia paikallisjunalla. Matkalle hintaa ei yhteensä voi tulla paria euroa enempää.

Kummatkin tyytyväisenä etsimässä sopivaa hotellia. Tällä hetkellä vaihtoehdoiksi ovat päässeet Hotelli Riga sijainnin vuoksi (+miesystävälleni kasino) ja Islande Hotel palveluiden vuoksi. Näytti itse Islande hotellissa olevan paljon eri aktiviteetteja. Islande ei vain ole valitettavasti riittävän hyvällä sijainnilla. 1kilometri keskustaan, mutta juna-asemalle 3kilometriä. Junalla tarkoitus mennä sinne rannalle. Ei vaikuta hyvältä kävelymatkalta. Täytyy ottaa taksi. Mitä vielä takseista. Niitä hujareita on kuulemma paljon liikenteessä myös siellä.

Jos jollain vinkkejä Riikasta tai olisi käynnyt siellä. Haluaisin niin kovasti kuulla paikasta kaiken. Erityisesti myös himoshoppailijan näkökulmasta ja myös kulttuurillisesti. Muita ranta ehdotuksia kuin Jurmala? Kertokaa, kertokaa kaikki!

Ei kommentteja: