maanantai 30. kesäkuuta 2008

Voi voi mun kynsiä

En suosittele kyllä geelikynsiä enään yhtään kellekkään.

Olen huomannut joidenkin tuttujeni innostuneen kynsistä. Varmaan osittain sen vuoksi kun ensin niin ihailin ja esittelin onnessani niitä. En enää.

En huoltanut kynsiäni enään, koska en tykännyt niistä. Ne eivät olleetkaan niin kivat kuin omat. Ne olivat paksummat eivätkä muutoinkaan niin luonnolliset.
Viilailin siis loppuajan kynsiäni itse. Tällöin sain kynsistä paljon paremman näköiset mitä ne olivat lähöstä. Ohuemmatkin ja luonnollisemmat. Kynnet kasvoivat lopulta pois. Huomasin kynsi kynneltä omien kynsieni olevat pilalla.

Kynteni ovat nyt ihan luonnottoman ohuet. (Koska laittaja viilasi ensin kynteni pinnat pois sen vuoksi, ettei geelikynsistä tulisi liian paksut ja ne tarttuisivat kynsiini paremmin.) Kynteni olevat todella liuskottuneet. Puolet omista kynsistäni ovat jo lohjenneet pieniksi tapeiksi.

Loppuja kynsiä olen yrittänyt vielä pelastaa, että ne olisivat pitemmät. Olen käyttänyt kaikenlaisia aineita. Aloitin käyttämään marketistä ostamaani ainetta, jonka hinta oli 7,90e. Se oli tarkoitettu ohuille kynsille. Luulin tämän auttavat, koska kynteni olivat tai olevat vieläkin luonnottoman ohuet. Aine teki kynsieni päälle ensin kuitu kerroksen ja toisella lakalla se kiinnitti kuidun. Tämä ei kuitenkaan tepsinyt vaan kynnet jatkoivat lohkeilua. 

Kävin siis ostamassa toisen aineen, jota mietin jo ensimmäisellä kerralla. En kuitenkaan ostanut tätä ainetta heti alkuun, kun pelkäsin sen olevat liian ärhäkkää heikoille kynsilleni. Tuotepaketissa nimittäin kerrottiin, että tuotetta saa pistää vain kynnen kärkeen ja sitä ei saa mennä iholle. Luulen kuitenkin tämän hieman auttaneen. Kynteni eivät ole enään lohkeilleet.

Kynteni pelastuksena olen siis käyttänyt ensin tuota kynnenkovettajaa, jota laitetaan vain kynnen kärkeen. (Laitan koko sille alueelle, jossa geelikynttä on ollut. Alue jolla kynsi on todella huono kuntoinen.) Tämän jälkeen olen vielä laittanut koko kynnelle tätä kuituainetta, joka on tarkoitettu ohuille kynsille. Sen jälkeen vielä lakannut kyntenä, että lakka suojaisia kynsiäni ja kovettaisi niitä lisää.

Toivon tästä olevan myös apua niille, jotka ovat hölmöyksissään laittaneet geelikynnet ja ovat pettyneet omien kynsiensä kuntoon. Myöskin toivon, että muut eivät tekisi tätä virhettä itselleen.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Kesälook

Tässä hieman kesäfiilistä......


Ulkona kyllä sataa ja on tympee ilma. Ei anneta sen häiritä. Kyllä se aurinko sieltä tulee ja sitten jätskille!

Tupakoimattomuus

En tiedä moniko muotibloggaajista ja blogejen lukijoista tupakoi. En osaa edes arvioida. Ennen pystyi sanomaan, että kaikki tupakoi. Ne jotka eivät tupakoinneet, olivat erilaisia. Nykyään se on taas toisin tupakoimattomuus on paljon yleisempää. Tai näin meille ainakin uskotellaan poistamalla tervakeuhkot katukuvasta. 


Yleisillä paikoilla tupakointi halutaan kieltää. Ollaan saatu ravintolat savuttomiksi. Lukuunottomatta niitä muutamia, joilla on parin vuoden siirtymisaika. Jos itse olisin ravintolan omistaja, olisin hakenut sitä myös. Kukapa meistä olisi uskonut kuinka hyvin tupakoitsijat lopulta ottivat savuttoman ravintolan.? Siis sehän on aivan mahtavaa! Vaatteet eivät haise pahalle, jopa uskaltaa pistää ylleen uuden kalliin mekon. (Yleensä tupakan polttamia reikiä täynnä).

Ainut mikä minua huoletti savuttomissa ravintoloissa oli se, että tupakoitsijat siirtyvät kadulle mökkäämään. Tästä seuraisi hirveä kasa erilaisia valituksia. Ja miten ihmeessä ovimiehet voivat muistaa kuka kaveri meni tupakille ja kuka ei vielä maksanut sisälle. Näitä jonojenohituksia varmasti on satoja.

Tästä aiheesta aion keskustella vielä paljon ja pitkään. Tunnustuksena olevani tupakoitsija.

Kuva: http://www.piercemattie.com/

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Polttarit tyylillä

Tänään olisi luvassa hieman polttari menoa. Menot ovat jo alkaneet, mutta minä se vain istua möllötän töissä. Eipä ne minun polttarit onneksi olekkaan. Hih.

Asu valintani on kyllä mitä erikoisin. Edc by Espirit merkkiä suosien on ylläni mustat housut ja harmaa ihana mekko. Sään ollessa kehno laitoin kirkkaan punaiset hiat.! Mitenkä tyylintöntä! Asu vaikuttaa melko klassiselta näin alkuun mustat housut ja harmaa "toppi". Mutta nuo hiat! Se onkin sitä minua. Pitää hieman säväyttää.

Joskus on upeaa pukeutua erittäin klassisesti mustiin pikku kenkiin, mekkoon ja valkeisiin helmiin. Toisinaan yleensä valitsen pienen asusteen tai vaate kappaleen, joka rikkoo kaikki säännöt. Pyrin suoriutumaan tästä kuitenkin tyylikkäästi. Jos ei muuten niin omatuntoani se ei hetkauta, että kaupungilla kuiskutellaan hiha valinnastani ja siitä kuinka se ei todellakaan sovi yhteen pinkin huulipunan kanssa. Kesä mieltä ihmiset, kesä mieltä! Rikkokaa sääntöjä ja olkaa rohkeita. Siitä päästään vasta kunnon kesä ja polttari fiilikseen.

Toivon kuitenkin, ettei hiat vie huomiota itse morsiammelta. Kuinkahan hänet on asustettu sen saa nähdä.
Lapissa olessani saamelaiset olivat pukeneet morsion jo morsiammeksi huntuineen. Eri joikut soi ja meno tuntui olevan vallaton. Pystytäänkö me pistään melua pahemmaksi. En usko. Yritys on kova.

Mitä muut pistäisivät ylleen polttareille? Kuinka pukeudut hienosti olematta viemättä huomiota morsiolta? Viimeksi olin harmaa-mustissa, nyt koitan ripausta värikkyyttä. Eiköhän morsion persoona sen kestä.

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Kiirettä

Kiirettä on pitänyt viime aikoina. Kesälomalle pitäisi joutaa parin viikon päästä, mutta saapa nähdä. Hyvä on kun on ehtinyt edes joskus shoppailemassa käydä. Ihan oikeissa kaupoissa siis... Ei siis vain aina nettikaupoissa. Joissa en olekkaan aikoihin käynyt.

Uniikkiputiikista olisi kerrottava pieni tarina, joka säikäyttää ja ihastuttaa. Palaamme myöhemmin siihen.

Kiire alkaa vähitellen helpottaa. Sopivasti alen alkuun. Eilen kävin yhdestä liikkeestä tekemästä löytöjä 10minuutissa 85eurolla. Aikaa ei ollut enempään. Pakko myös oli sillä myymälä lopettaa vuokrasopimuksen päättymisen vuoksi.

Kesä look on tulossa blogilleni mahdollisimman pian. Kamerani muistikortin olen myös saanut täyteen.

Odotellaan siis kuvia ja uusia ilmeitä.


PS. Ajattelin vain ilmoitella olemassa olostani.