
Tarttuipa se viimein minunkin kouraani kauppa reissulla. Suomen oma ELLE. Onko elle paras muoti lehti? Ehkä jonkun mielestä, muttei niinkään minun. Mielenkiinnolla kuitenkin selasin lehden kohtuu tarkoin noin puoleen väliin. Silloin jo salkkarit veivät voiton. Tästä voimme päätellä, ettei se kauheasti hetkauttanut.
En aio sanoa, että se oli huono. Ihan hyvin voisin vaikkapa tilata sen. Kyllähän tuo Trendi lehden päihittää mennen tullen. Sisältö ei vain säväyttänyt (ainakaan siihen puoleen väliin mennessä) millään omalla erillaisella hyvällä jutullaan.
Lehti alkoi normaalisti mainoksilla. Sisällysluettelo löytyi kaikkien
muotilehtien tapaan vasta sivulta 21. Tämä minusta on aina ollut huvittaa. Onneksi mainokset eivät olleet mistään kauheimmasta päästä. Vaikkakin niitä ryppyvoide mainoksia näkee telkkarissakin jatkuvasti ja burberry / murberry ei minua säväytä. Lehden päätoimittajan juttu oli todella lattea. Alku oli huono, mutta onneksi pakotin itseni jatkamaan lukemista ja en ollutkaan lopuksi täysin pettynyt. Silti se oli sen lehden kaikkien aikojen ensimmäinen juttu. Aika laimeeta. Monet eivät takuulla lukeneet loppuun kun alku oli niin haikee.Lehden sisällöstä ei kyllä oikein jäänyt mieleen muutakuin hiukan kliseemäisesti juttu tyyli-ikonesta *kröhöm* (minäkin tein sen.), pukeutumis vinkkejä, muotikuvia ja tämmöisiä perusjuttuja. Huomioikaa kuitenkin, etten päässyt vielä kuin puoleen väliin. Minut kuitenkin pysäytti ihan lukemaan Frida Gianninin tyylivikit. Olin..hyvä, etten ihan järkyttynyt huomatessani Guccin suunnittelijan kuvan ja hänen "haastattelunsa" suomalaisessa lehdessä. Mahtavaa minusta.
Hmm.. Tämän postauksen loppu tuloksena taidan tänä iltana lukea Elle lehteni loppuun ja kaiken kukkuraksi taidanpa tilata nyt Ellen tarjous hintaan saman tien.
Lisätietoa suomen Ellestä ja paljon kaikkia mukavia muoti juttuja www.elle.fi
Kuvat: Suomen Ellen sivuilta www.elle.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti