keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Rakennekynnet

Kävin tuossa vähän yli viikko sitten laittamassa geelikynnet. Olihan se olo vähänkuin daamilla sinä päivänä kun ne laitoin. Halusin kynsistä kohtuu lyhyet, että pystyn kirjoittamaan näppäimistöllä ja tekemään töitä muutenkin. Kynsistä tulikin yllättäen sen verran pitkät, että juuri ja juuri pystyn näpyttelemään.

Minulla on aina ollut suuret odotukset rakennekynsiltä. Olen aina pitänyt sitä vähintäänkin yhtä luonnollisen näköisenä kuin oma kynsi. Hinnalla on ollut oma vaikutuksensa. Yli 100euroa kynsistä joista joutuu maksamaan parin viikon välein on mielestäni aika kallista. Enhän käy parturissakaan kuin ehkä kerran vuodessa jos sitäkään. Nyt sattui kuitenkin löytymään harjoittelija, joka lupautui tekemään kynnet puolet halvemmalla. Eihän tätä tarjousta voinut jättää käyttämättä. Siispä heti varattiin aika.

Nyt kuitenkin kun katson kynsiäni tekisi melkein mieli itkeä. Kynnet eivät näytä luonnolliselta. Tuntemattomat ihmisetkin huomaamat etteivät kynteni ole aidot. Kynnen pinta on epätasainen ja hirvittävä rako syntynyt (tai itse asiassa oli jo heti lähtöön) kynsivallien lähettyville. Vaalea osa kynnen päästä on epätasainen. (Otin siis ranskalaiset). Geelissä on kuoppia. Varmaankin jotain ilmakuoppia. Kynnet lohkeilevat reunasta ja yksi kynsi jopa irtosi kaksi päivää kynsien oton jälkeen! Voiko minulle olla käynyt näin huono tuuri. Nyt voin vain ajatella, että oisin voinut maksaa puolet enemmän kynsistä, jotka ovat edes hyvät.

Toki on tässä hyvät puolensa. En ole voinut syödä kynsiäni, mutta kynsivallien jykertämistä se ei ole vielä estänyt.

Enpä taida toista kertaa rakennekynsiä laittaa. Paremmin pysyvät jopa marketin muoviset tekokynnet.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älä lannistu, käy laittaan paremmassa paikassa, ja ei missääntapauksessa harjoittelijalla. Itselläni geelikynnet 2 vuotta, huolto viiden viikon välein 60e. Itseasiassa luovuin niistä toissapäivänä, ihan vain siksi että olin niin tottunut niihin, ettei tuottanut enää samanlaista iloa kun aijemmin. Syksyllä sitten taas. Mutta tosiaan tuollaisia virheitä niissä ei kuulu olla, joten tuo oli vain huonoa tuuria. Kyllä suosittelen. Omiani ainakin kehuttiin päivittäin.

Mantsikka kirjoitti...

Ei täysin kyllä huonoa tuuriakaan. Laittajasta kiinni. Pari tuttuani nimittäin laittoi samalla tätillä ja niillä asiat vieläkin huonommin. Minulla tähän mennessä kaksi irronnutta (toinen irtosi huollonpuutteen vuoksi). Muilla on useampia ja yksi tuttuni repi ne itse irti kun eivät pysyneet lainkaan.

Tuuriako? En usko enään.

Onneksi tämä oli vain vaihe elämässäni ja nyt annan niiden kasvaa pois tai irrota aikanaan.