keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Yritystä ilmassa

Näin alkuun pahoittelen etten ole pitänyt lupaustani Louis Vuitton jutusta (vielä) enkä muutenkaan kirjoittanut mitään. Blogin lukija määristä sen on kyllä huomannut. O ou... Kauheita kiireitä on ollut töiden osalta. Huomasin eräs kaunis aamu, että kesä on jo ovella. Tällä työmääräällä, jota minulla on rästissä, voin unohtaa kesäloman. Siispä päätin alkaa urakalla hommiin.

Nyt se olisi kuitenkin pitkä wappu viikonloppu alkamassa. Tänä iltana voimme nähdä ulkona mitä ihmeempiä tyylejä. Wappu on siinä hyvä kun se on pienissä määrin hiukan naamiais henkinen ja melkein kaikki mukana. Kukaan ei pidä pilkkanaan olisi yllä mitä hattua ja asustetta hyvänään. Tämän päivän haasteena siis on laittaa itsensä tyylikkäästi hauskan näköisesti. Kuka siinä onnistuu ja näyttää hyvältä vielä yönpikkutunneilla on voittaja. Kuka ottaa haasteen vastaan? Minä ainakin. Vaikken ole varma vielä jaksanko ulos mennä flunssani vuoksi. Yritystä ilmassa.

Aion vielä pitää lupaukseni ja kertoa siitä kokemuksesta Louis Vuittonilla. Mitään ei lähtenyt matkaan ja syytkin saatte pian tietää. Voin kyllä jo tässä suositella kaikille muodista ja merkeistä kiinnostuneita piipahtamaan liikkeessä vaikkei mitään ostaisikaan. Kokemus oli järisyttävä.
Terveisin Huippu merkkien palvoja

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Se on sitten perjantai

Tänään on se päivä kun aloitan matkani Helsingin muotiputiikkeihin. Ei nyt ihan niinkään. Enhän minä jouda muutakuin huomenna muutaman liikkeen kiertämään. Ne joita olen odottanut jo pitkään ja olen ikävöinyt jo jonkun tovin. Eli en tarkemmin tiedä vielä muutakuin Louis Vuittonin. Miksi juuri tämä viikonloppu? Tyhmä kysymys. (Vaikkei niitä ole olemassakaan). Se nyt vain on niin, että kun palkka tulee. Niin on sen johonkin mentäväkin.

On kyllä viimeisen päälle raskas päivä. Töissä vaan juostaan niin ettei kahvitella saati sitten syödä ehdi. Seuraavaksi sitten pitäisi lähteä reissaamaan tai lie mihin. Ei se auta muukuin pistää nnokka tuhisemaan.

Hyvät viikonloput kaikille. Minä lähden tästä piiiiiitkäksi piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkäksi aikaa muotitarkkailemaan kamerani kanssa. Se alkaa ollakkin jo hiukan ruosteessa. Ostettu toki viime kesänä mutta käyttökertoja varmaan kaksi.

Näin voi käydä vain meille työnarkomaaneille.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Maailman muotoilupääkaupunki (World design capital)

Moniko on moisesta tähän mennessä kuullut? Yllätyin suorastaan kun sain kuulla tästä ensimmäisen kerran vasta eilen. Toki onhan se suhteessa tuore juttu, mutta johan Torino on edustanut itseään pari vuotta tällä nimellä (2007-2008).

Mikä se sitten on? Muotoilunpääkaupunki? Torinoko mukamas? Kyllä vain Torino on nyt.

Maailman muotoilun pääkaupunkia päätettiin alkaa etsiskellä vuonna 2005 ja ensimmäinen löytyikin vuonna 2007 Torino. World design capital nimikettä ei äänestetä kaupungille. Tarkoittaa siis sitä, ettei ehkä nimike osu meidän oikealle kaupungille. Nimike saadaan ostamalla. (Mitäpä rahalla ei saisi?) Kaupunki voi itse hakea nimikettä, mutta tämä edellyttää 5 000euron hakemusmaksua. (Tällä voidaan jo pudottaa Suomen pikkukaupungit pois hakemuksista.) Lopuksi hyvän arpaonnen omannut voittaja kaupunki joutuu pulittamaan nimikkeestä 40 000euroa.
Mitä me tästä voimme päätellä...rahalla muotoillaan.

Lisätietoja maailman muotoilupääkaupungista saa osoitteesta www.worlddesigncapital.com
ja Torinosta maailman muotoilupääkaupunkina www.torinoworlddesigncapital.it

tiistai 15. huhtikuuta 2008

H&M askel askeleelta parempaan

Itse en ole juurikaan pitänyt H&M:stä. Toki sieltä on saatu t-paidat näppärästi ja halvalla. Laadusta tinkimällä. Paita pari päivää päällä ja ei kun roskiin.

H&M kuitenkin alkaa himottaa muutenkin kuin hintojen puolesta. Rei Kawakubo suunnittelee seuraavan malliston. Ihanaa me saadaan Comme des Garçonsia Suomeen! Sitä paitsi meillä kaikilla on varaa siihen. Aina vain paranee. On vara pistää rahansa Louis Vuittonin kasseihin kun muu vaatetus tulee H&M:ltä ja kirppareilta (muistakaa ekologisuus on in!). Tätä saadaan kuitenkin vielä tovi odotella. Mallisto lanseerataan vasta marraskuussa Japanissa. Samalla H&M avaa Tokioon uuden myymälänsä. Mallisto pitäisi ilmestyä muutama päivä tämän jälkeen meidänkin kauppojen hyllyille. Ei muuta kuin ensi talvea odottelemaan!













Jos jotakin jäi kaivelemaan, että mistäs nyt puhuttiinkaan....
Rei Kawakubo on japanilainen vaatesuunnittelija, joka erittäin tunnettu Comme des Garçons vaatemerkistään. Mitä taas Comme des Garçonsiin tulee. Antaa kuvien puhua puolestani.


Kuvat: www.style.com

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Louis Vuitton vihdoinkin täällä

Tätä sitä on odotettu kuin kuuta taivaalta. Louis Vuitton uskaltautui ensimmäisenä huippu merkeistä rantautumaan Suomeen. Meidän onneksemme Louis Vuitton sattuu olemaan yksi huipuimmista, joka johdattelee kilpailevat huippubrändit myös meidän käsillemme.

Lauantaina avasi tuo luksusmerkki oman myymälänsä vihdoinkin Suomeen. (Toki avajais bileet pidettiin jo perjantaina.) Tästä ollaan kuultu jo pidempään huhuja. Itsekin olen puhunut vain, että tässä sitä odotellaan. Todellisuudessa en edes osannut haaveilla tästä. Ainahan sitä voi sanoa vaikka mitä ja luvata.

Onko kukaan käynyt vielä tarkastamassa liikettä? Lähtikö mitään mukaan vai tuntuuko hinnat liian hulppeilta meille suomalaisille, jotka olemme tottuneet keskiverto tavaraan?

Siitä minä aion ainakin ottaa selvää ensi viikonloppuna. Lisä raportointia asiasta siis ensi viikolla.

perjantai 11. huhtikuuta 2008

A Tribute to the Marimekko

Marimekko on viime aikoina muutenkin jo noussut pinnalle muualla maailmalla unikko kuosilla. Sen suosiota nostattaa myös H&M:n n. 50 tuotteen mallisto. Mallisto on myynnissä jopa 28 maassa. H&M:n myymälöissä et kuitenkaan tule törmäämään kuuluisaan unikko kuosiin. Mallisto on luotu muista 50-, 60- ja 70-luvun kuoseista.

Tätyy kyllä sanoa, että taidanpas itse käydä tekemässä muutaman mari-henkkis ostoksen. Tuotteet säväyttävät niin kivasti. Sitä paitsi näissä on parikin hyvää puolta. Ensimmäisenä toki hinta. Toisaalta tässä tingitään taas laadusta. Toisena on se, että melkein vuoden ajan olen ohittanut marimekon liikkeet mansikka valikoimasta poistumisen syyksi. Minä kun koko kesän säästin varojani, että voisin ostaa kaiken ihana mansikan pois myymälöistä niin sehän oli jo hoidettu. Ota opiksesi ja toimi kun vielä voit.

Ei muutakuin nyt vain kaikki hankkimaan marimekon kuosin varustetut mekot ja muut edullisin hinnoin H&M:ltä!

Jos Marimekon ostokset H&M:llä kiinnostaa niin, ihan vinkkinä vain, että kannattaa pitää kiirettä. H&M:n verkkokaupassa tuotteet ovat menneet kuumille kiville. Iso osa tuotteista on jo täysin loppuunmyyty! (Tämä tarkoittaa sitä, ettei jälellä ole edes niitä 42, 44 kokoja.) Hopi hopi!


Manolo Blahnik:in valikoimasta on voinut löytää 18.helmikuuta alkaen marimekon unikko kuosisia kenkiä.

Jopa suuri ja tunnettu muotitalo Dolce & Gabbana innostui marimekon Unikko kuosista niin kovin, että päättivät käyttää sitä ennen lupaa. Marimekkohan pyysi asiasta selvitystä. Muotitalo vetosi muka tietämättömyyteensä. Ei menisi minulle ainakaan läpi tuo selitys nuin suurelta muotitalolta.

Kuva1-2: hm.com
Kuva3: manoloblahnik.com

torstai 10. huhtikuuta 2008

Muoti-ikonit?

Kuka on muoti-ikonisi?

Tänään olen pohtinut tuota kysymystä jo tovin enkä löydä sille vastausta. Vastauksia tosin voi olla monia, mutta yksi ja ainut. Pidän enemmänkin ajatuksesta oman tien kulkija.

Mikä se muoti-ikoni sitten on. Sen ei välttämättä tarvitsisi olla viimeisen päälle muodikas. Sen tulee olla jotain mitä itse ihannoi. Tai toki se voi olla yleisesti sellainen, ketä muotisuunnittelijat ihannoi. Kuten Amy Winehouse on muoti-ikoni mm. Victoria Beckhamin mielestä. (Aiemmin kirjoitinkin jo tästä hieman). Yleensä valitsemme muoti-ikoniksi julkisuuden henkilön, kuten mallin tai näytteliän. Muoti-ikoni voi myöskin olla joku meidän tuttavistamme, jonka tyyliä suorastaan ihaillemme. Tällöin kyllä käyttäisin enemmänkin nimitystä tyyli-ikoni. Muoti-ikonin valintaan on henkilön imagollakin suuri vaikutus eikä ainoastaan tyylillä. Imago on se mielikuva, joka henkilöstä luodaan. Mielikuvaan vaikuttaa taas paljon muutkin asiat kuin vain vaatteet. Siihen vaikuttavat paljolti käyttäytyminen, mistä henkilö on tunnettu ja oikeastaan kaikki mitä me tiedämme henkilöstä. Valitsemastamme muoti-ikonista voidaan myös olla toistakin mieltä. Jotkut eivät pidä häntä muoti-ikonina lainkaan. Tosin valtaosan mielipide vaikuttaa myös muihin. Näin syntyy tunnetuimmat muoti-ikonit, joita voidaan siis pitää yleisesti muoti-ikonina.

Jos meillä on muoti-ikoni, se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi seurata ja jäljentää tämän tyyliä. Pidän minäkin ja ihanoin monenkin tyyliä. Toki voin myös pitää heitä muoti-ikoneina, mutta en seuraa heidän tyyliään. Myönnettävää on, että jokseenkin makumme saattavat täsmätä.

Tunnetuimpia muoti-ikoneita ja minun ehdottomia suosikki muoti-ikoneita ovat 60-luvulta Mary Quant ja Twiggy Lawson, myöskin 50-60-luvulta Audrey Hepburn.
Suosittuja muoti-ikoneita ovat myöskin prinsessa Diana ja Jacqueline Kennedy.


Kuva1: kuvaaja tuntematon, www.audreyhepburn.com PhotoGallery
Kuva2: kuvaaja Nathalia Koyaanisqatsi

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Rakennekynnet

Kävin tuossa vähän yli viikko sitten laittamassa geelikynnet. Olihan se olo vähänkuin daamilla sinä päivänä kun ne laitoin. Halusin kynsistä kohtuu lyhyet, että pystyn kirjoittamaan näppäimistöllä ja tekemään töitä muutenkin. Kynsistä tulikin yllättäen sen verran pitkät, että juuri ja juuri pystyn näpyttelemään.

Minulla on aina ollut suuret odotukset rakennekynsiltä. Olen aina pitänyt sitä vähintäänkin yhtä luonnollisen näköisenä kuin oma kynsi. Hinnalla on ollut oma vaikutuksensa. Yli 100euroa kynsistä joista joutuu maksamaan parin viikon välein on mielestäni aika kallista. Enhän käy parturissakaan kuin ehkä kerran vuodessa jos sitäkään. Nyt sattui kuitenkin löytymään harjoittelija, joka lupautui tekemään kynnet puolet halvemmalla. Eihän tätä tarjousta voinut jättää käyttämättä. Siispä heti varattiin aika.

Nyt kuitenkin kun katson kynsiäni tekisi melkein mieli itkeä. Kynnet eivät näytä luonnolliselta. Tuntemattomat ihmisetkin huomaamat etteivät kynteni ole aidot. Kynnen pinta on epätasainen ja hirvittävä rako syntynyt (tai itse asiassa oli jo heti lähtöön) kynsivallien lähettyville. Vaalea osa kynnen päästä on epätasainen. (Otin siis ranskalaiset). Geelissä on kuoppia. Varmaankin jotain ilmakuoppia. Kynnet lohkeilevat reunasta ja yksi kynsi jopa irtosi kaksi päivää kynsien oton jälkeen! Voiko minulle olla käynyt näin huono tuuri. Nyt voin vain ajatella, että oisin voinut maksaa puolet enemmän kynsistä, jotka ovat edes hyvät.

Toki on tässä hyvät puolensa. En ole voinut syödä kynsiäni, mutta kynsivallien jykertämistä se ei ole vielä estänyt.

Enpä taida toista kertaa rakennekynsiä laittaa. Paremmin pysyvät jopa marketin muoviset tekokynnet.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Onko muotiblogit turhia?

Mahatautia +kuume hourailua. Tätä sisälsi minun viikonloppuna ja samaa rataa meinaa vieläkin jatkuvan. Töihin asti kuitenkin ollaan päästy ja terveen leimalla koitetaan mennä, ettei blogikaan jälkeen pääsisi.

Tänään heräsi kuitenkin ajatus siitä, että onko muotiblogit turhia? Tai blogit yleensä. Miksi niitä pidetään ja lukeeko niitä oikeasti kukaan? Voisiko joku olla oikeasti elämättä ilman muotiblogia? Varmasti. Toisaalta taas jotkut voivat jopa tienata elantonsa pitämällä yllä muotiblogia. Tietyissä piireissä voi tietty blogi kertoa missä mennään. En pysty kuitenkaan uskomaan siihen, että joku blogi pystyisi kertomaan juuri kaiken meidän elämästä. Olipa hassusti kuvattu, mutta tällä tarkoitin saman tyylistä kuin ohjelmassa gossip girl. Jossa joku pitää yllä blogia raportoiden tietyn piirin liikkeitä olemalla anonyymi. Miksi taas ei? Voihan se toimia suhteessa isommassa tiiviimmässä piirissä.

Miksi minä esimerkiksi pidän yllä yhtä turhaa blogia. Suurimmaksi osaksi ajan kulutuksen vuoksi. Ehkäpä myös siksi, että haluan jakaa ajatuksiani muiden kanssa. Ei minua oikeastaan liikuta ajatus, että joku lukisi juuri minun blogiani. Vaikka tykkään siitä, että saan ajatukseni jaettua jonkun kanssa ja vaikutettua toisen mielipiteisiin. Se nyt ei vain ole tämän blogin tarkoitus. Ei tämä ole mikään anarkistinen mielipide blogi vaan joidenkin mielestä täyttää hömppää oleva muotimaailman pohdiskelu blogi.

Tänään en taida jakaa ajatustani tätä pitemmälle. Terveydentila ei kuitenkaan ole sitä luokkaa, että ajatuksen kulkisivat sujuvasti. Toivottavasti huomisesta tulee värikkäämpi.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Elämä ilman iltalehteä

Millaista olisikaan elämä ilman iltalehteä? Se ei kyllä taitaisi hirvittävästi vaikuttaa muotii, mutta monien muiden uutisten kulkuun kyllä. Minä ainakin olen saanut tietoon turhuuttakin turhempia uutisisvinkkejä ja uutisiakin, jotka saattavat pitemmän kautta liittyä muotiin. Sieltähän myöskin voimme nähdä tämän hetken Suomen kuumimmat puheenaiheet ja tuoreimmat villitykset. Muotia kuvaillessa voimme myös käyttää näitä samoja sanoja. Tämän hetken villityksenä. Kelle kuitenkaan tulisi ensimmäisenä muodista mieleen politiikka ja ministerien tekstiviesti jupakat.

Mistä kaikesta olisin jäänyt paitsi. En varmaan uskaltaisi ahmia niin paljon herkkuja (sipsit ja namut ovat suuri heikkous), koska en tietäisi varasuunnitelmaa läskille. Kaikkihan olemme tietoisia tästä kivuliaasta ja tuskallisesta rasvaimusta, jonka jälkeenkin turvotus kestää jopa kuukausia. Ei enää huolta. Suomeen on tuotu ultraäänilaihdutus. Ei tarvitse kuin pulittaa pari tonnia ja oot laiha ilman kipuja ja turvotuksia. Pidän tätä omana varasuunnitelmana. Kiitos kuuluu kuitenkin iltalehdelle.

On toki iltalehdellä muitakin hyviä puolia. Voi lukea hullumaailma puolelta, mitä ihmeellisimpiä uutisia ja kertoa niistä työkavereille nauraa kätkättäen. Jos toki hömppää tahtoo niin toki siellä kerrotaan kuinka seksi laihduttaa paremmin kuin kuntosali.

Kyllä minusta nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kaikesta tästä huolimatta Iltalehti kuuluu maamme turhimpiin lehtiin. Aion kyllä jatkaa sen lukemista ihan vain tekemisen puutteen vuoksi tai paremminkin laiskuuden. Kaupan hyllyltä kuitenkin mukaansa lähtisi mieluummin Vogue tai jopa Trendi. Varsinkin jos lehtien hinnat olisivat samat. Iltalehteän en muuten koskaan osta vaan luen verkosta. Voguen sivuja tulee yhtälailla selailtua, mutta ei Trendiä. Hylkäsin sen ajat sitten ja päätöksessäni aion toistaiseksi pysyä. Taso laski sen verran huimasti.

Mutta kuitenkin ihmiset. Lehtien luku ei tietääkseni oli mikaan suuri trendi. Toki muotilehtien omistaminen on plussaa. Sanomalehden kuuluvat ns.bisnesmiesten tyyliin. Totean siis nyt ääneen, jos haluat näyttää fiksummalta valitse hesari.

Harmaata

Tänään on huono päivä. Kaikki on niin väritöntä ja harmaata. Mikään ei mene putkeen. Joka paikkaan koskee niin kovaa, ettei edes ajatukset juokse. Ainut aate tällä hetkellä on "Tässäkö pitäis muka ajatella jostain pirun muodistakin!!" Mutta Haloo. Ajattelenko mä joskus jotain muuta? En varmaankaan, koska en ajattele nytkään yhtään mitään.

Tää on kyllä nyt aivan off-topic postaus. Ei leikkaa ei sitten yhtään. Vaikka juuri ihan pysähdyin hetkeksi miettimään. Siispä julistan täten tämän postauksen yhdeksi turhuudeksi ja alan haaveilla töistä kotiin nukkumaan pääsystä.

Btw Älkää käyttäkö botoxia! Se voi tehdä teistä tyhmiä sanotaan taas tuolla tylsässä iltalehdessä. Oiskohan munkin aika ottaa joskus itteeni niskasta kiinni ja suoriutua työpäivästä ilman iltalehteä.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Joku muukin huomaa Amyn

Olen sitten pitänyt Amy Winehousen tyylistä siitä asti kun hänestä ensi kerran kuulin. Hänen asunsa eivät tosin ole suoraa Pariisin muotiviikoilta, mutta hyvinkin ainutlaatuisia ja persoonallisia. Joka on muuten muotia.

Roberto Cavalli on ilmeisesti bongannut myös tämän viime päivinä huumeista ja muista rötöksistä uutisoidun neitokaisen. Iltalehteä tuossa selaillessa huomasin heidän tehneen keskenään sopimuksen, jonka mukaan Amy on lupautunut käyttämään Cavallin luomuksia tärkeimmissä tilaisuuksissa. Eli lyhyesti suomenkielellä Amy on lupautunut olemaan yksi Roberton kävelevistä mainoskylteistä. (Postaus aiheesta on pikainen, enkä ole vielä tätä uutista ehtinyt tarkistaa aidoksi.)


Kävelevistä mainoskylteistä vielä. Bongatkaapas yksi niistä Helsingistä. Ei varmaan taida tarvita erikseen mainita nimeä, joka tulee roikkumaan meidän uutisissa visiittinsä ajan. Paris Hilton

Hedelmäsokeri on suomalainen innovaatio

"Hedelmäsokeri on suomalainen innovaatio" sanotaan fruisana:n verkkosivuilla. Hedelmäsokeri on luonnon oma sokeri, jota esiintyy nimensä mukaan hedelmissä ja myös marjoissa. Hedelmäsokeri on makeampaa kuin tavallinen sokeri. Hedelmäsokeri maistuu samalta kuin tavallinen sokeri eikä sillä ole myöskään mitään jälkimakuja, jotka ovat tyypillisiä keinotekoisille makeuttajille.

Oliko tämä sittenkin sokeriblogi eikä muotiblogi. Mitä tekemistä sokerilla on muodin kanssa vai onko just nyt hedelmäsokeri in? Sitä en todellakaan aio käydä väittämään. Sokerit eivät juurikaan ole erikoisalaani. Hih.

Kokeileppas lukea ylempi hedelmäsokerista kertovan osion uudelleen. Ajattele, että muoti on hedelmäsokeri.

Yksi ehdotus tulee tässä:

Globe Hope on suomalainen innovaatio. (Globe Hopesta lisää tulossa myöhemmin. Häpeä häntä, joka ei siitä vielä tiedä.) Trendikkyys on toisille luonnollisesti elämäntapa. Muotia voi esiintyä kaikessa, joka liittyy tavalla tai toisella elämäämme. Vaatteissa, kodin sisustuksessa, nimessä, luonnossa, jopa toisinaan muodissa ovat vauvat ja rakkaus samaa sukupuolta olevaan. Se mikä on nyt muotia on vain omalla tavallaan parempaa ja makeampaa kuin se jokapäiväinen arki. Muoti on kuitenkin yhtätavallista kuin kaikki muukin. Esimerkiksi sokkotestinä muotivaatteet tuntuvat usein samanlaisilta kuin muodittomat, jopa sen vauvan synnyttäminen ei tunnu erilaiselta (huom. en ole itse kokeillut tätä, mutta esitänkin uskomuksiani) kuin se ei nyt ole in. Muodista ei myöskään yleensä jää näitä ns. jälkimakuja. Siirrytään vain seuraavaan. Toisin kuin keinotekoisista piraattituotteista. Kukapa nyt ei tunnistaisi muka louis vuittonin viime sesongin laukkua esittävää ostosta tallinnasta. Btw siitä jää aina kakka maku suuhun. Ensinnäkin a] ne hajoaa välittömästi. b]ne maksaa kympistä pariin +matka. c]osa jää jo tulliin (näitä tapauksia kuulee aina pelottelu mielessä. itse en tunne yhtään.) d]se on HUONO kopio! .....piraattituotteista tulossa lisää myöhemmin

Muoti vain nyt on vähintäänkin yhtä makea juttu kuin sokeri. Muoti vain ei ole mitään tavallista sokeria, vaan se on juurikin tätä hedelmäsokeria. Jokainen voi tulkita sen omalla tavallaan ja vieläkin syvemmin. Koita kuitenkin käydä väittämään vastaan ajatuksesta, ettei muoti kuitenkaan olisi yhtä tavallista ja joka päiväistä kuin tämä hedelmäsokeri.